Välineurheilua

Nyt kun suomalainen laatuvehje (tarkoitan nyt siis polkupyörää) on alkanut enenevässä määrin natisemaan ja kitisemään, lienee hyvä aika ottaa katsaus välineistöön, jolla tätä matkaa puserretaan eteenpäin.

Alla on siis Helkaman Jopo. Ja siis sellainen 26 tuumaisilla kiekoilla varustettu cruiseri -malli. Vaihteita on yksi, joka siivittää juuri sellaisiin nopeuksiin, kuin milloinkin jaksaa pedaaleja pyörittää. Pyörä on melko kevyt polkea, joka turhauttaa hieman loivassa alamäessä, jossa vauhtia ei saa lisää vaikka kuinka vatkaisi. Toisaalta mikäs siinä on rullaillessa ja ihmetellessä. Ja taas toisaalta, helpottaa se urakkaa loivissa ylämäissä huomattavasti.
Tosiaan, viime etappien aikana on pientä kitinää ruvennut kuulumaan menopelin liikkuvista osista. Pariin otteeseen olen käynyt teettämässä pikahuollon fillaripuljuissa, joita ainakin Puola-Tsekki-Slovakia -akselilla tuntuu löytyvän ilahduttavan paljon piskuisemmissakin kylissä. Ehkäpä nuo Liettuan ja Puolan töyssyiset kylätiet ovat kuitenkin tehneet lähtemättömän vaikutuksen mustaan teiden ritariini, ja vaatisi isompia remontteja, jotta kitinät saataisiin vaikenemaan.
Eteenpäin kuitenkin vielä mennään. Niin kauan kuin pykästä tai äijästä menee nivelet, tai jompikumpi pöllitään.

Matkavauhti on tähän mennessä vaihdellut siinä piirun verran alle 20km/h ja kolmenkympin välillä. Tosin täytyy muistaa, että toistaiseksi olen onnistunut mäkisemmän maastot välttämään. Ehkäpä niitä talutushommiakin on vielä edessä. Ja varmasti onkin.

Kaikki kamat mulla on selässä. Reissua varten hommasin halppisrepun, johon saan reissuvarustukseni ängettyä. En tiedä mikä tuo nyssäkkä on varsinaiselta titteliltään. Ei se taida rinkka olla, mutta sellainen selkävahvistus siinä on, ja remeleitä vaikka muille jakaa. Puhutaan siis vain repusta.
Repussa on mukana muutamat vaihtovaatteet, kompakti mäkbuukki ja makuupussi. Tietysti pienempää sälää kuten hygieniatuotteita, latureita yms. löytyy myös. Reppua en ole missään vaiheessa punninnut, mutta sen verran siinä on latinkia, että tietäähän kantaneensa.

Musapuolesta olen huolehtinut lataamalla vanhan puhelimeni täyteen mieluisia lurituksia. Tosin Liettuan jälkeen musan kuuntelu on jäänyt enemmänkin iltapuuhaksi, koska ajoittain on tien päällä ollut sen verran peurana ajovaloissa että on pitänyt keskittyä tiehen ja muihin tienkäyttäjiin täysin siemauksin. Ja sanottakoon pojalleni Maxille, että kuulokkeiden kanssa ajaminen ei ole missään tapauksessa turvallista. Varsinkaan pienille pojille joiden havainnoiminen ja keskittyminen on muutenkin vielä puutteellista. Tämä siksi, että kyseinen jannu rallatteli kuulemma pitkin Kariston katuja "tsiikki" korvissaa tuossa jokunen päivä sitten. Pikkulinnut lauloivat...

Mitään fiinejä pyöräilyvarusteita en omaa. Eli vaippapöksyt saavat odottaa ehtoovuosiani Tapanilakodissa, ja hanskatkin hävisivät hetimiten kun sääolot sen sallivat. Farkuissa ja tennareissa mennään, tai sitten ei mennä ollenkaan. Sikäli loistavan Brooksin satulani päällä minulla on kyllä jonkinlainen pehmuste, mutta sekin on luokkaa Citymarket, enkä toisinaan tiedä olisiko parempi sillä vai ilman.

Mitään suurempia hävikkejä tai vahinkoja ei välineistölle ole reissun aikana tapahtunut. Pistosuojatut renkaat olivat hyvä hankinta. Veikkaisin, että tuolla teiden reuniin särjettyjen pullojen määrällä olisi paikkaushommat olleet edessä useamminkin ilman niitä. Nyt kuitenkin olen rengasrikoilta välttynyt. Täytyy myös myöntää, että minkäänlaisia välineitä ko. toimenpiteisiin ei edes löydy tarpeistostani. Fillaripisteessä sanoivat, että 'kyllä noilla pitäisi Sisiliaan saakka päästä', niin pitäähän se sen verran miehen sanaan luottaa.
Kolmas matkamittari on nyt käytössä. Ensimmäisen piuha sotkeutui pinnoihin ja lenteli kelvottomana tien poskeen, ja toinen keisittiin Puolassa kun unohdin sen yöksi kiinni fillariin majapaikkani pihaan.
Kuullokkeista on myös menossa kolmas kattaus. Jotenkin ne narut aina onnistuu nirhautumaan siinä eteenpäin rynnistäessä, ja pian sulosointuja kuuluu vain pätkittäin, tai vain toisesta kuulokkeesta.
Muuten yllättävänkin kivuttomasti ja ilman suurempia tappioita reissu on sujunut.

Sitten viime päivityksen vetäisin urakkapäivän Bratislavaan. 13 tuntia tien päällä, noin 150 kilometriä, ja sain siis yhden vapaapäivän sijaan kaksi. Kelpaa! Jopo rötköttää tällä hetkellä majapaikkani autotallissa, enkä nyt välttämättä halua sitä ennen sunnuntaita nähdäkään.

Peace!