 |
| Krillmeister, alive 'n' kickin' |
Vuodenvaihde meni omalta osaltani hieman hämyisissä merkeissä. Minulta lähti eräässä lahtelaisravintolassa taju ihan oma-aloitteisesti kenenkään auttamatta, ja takaraivo kolisi suorin vartaloin kivilattiaan. Ei kierteellä, eikä kerien. Vaan ihan jätskipuikkona. Ja kops!
Kolhusta seurannut vakavamman laatuinen aivotärähdys säikäytti allekirjoittaneen, mutta toisaalta taas näytti jälleen kerran toteen sen, kuinka pienten rihmojen varassa elämä saattaakaan välillä riippua. Kaatuminen hieman erilaisessa kulmassa, tai pääkopan osuminen tasaisen lattian sijaan vaikkapa pöydänkulmaan, olisi saattanut jättää varsin erilaisen lopputuleman tässä episodissa.
Asiaa on kuitenkin nyt turha murehtia. Kolaus jätti varjonsa röntgen- ja magneettikuviin, mutta lääkärin mukaan 'nuoreksi henkilöksi' tituleeraamansa meikäläinen tulee luultavimmin toipumaan vaurioista ilman sen rajoittavampia pysyviä vahinkoja. Hajuaisti siinä rytäkässä meni, mutta sekin saattaa sieltä vielä palailla.
Syyt tajunnan menettämisen taustalla pysyttelevät edelleen mysteerinä. Mutta koska tarkatkaan tutkimukset eivät ole myöskään mitään syytä pyörtymiselle osoittaneet, voitanee tämä laskea useamman pienemmän tekijän summaksi, ja todeta samalla lävenaukaisulla että jätkä on niin terve kuin 37-vuotias nuorukainen voi ylipäänsä olla.
Se terveyslätinöistä. Halusin niillä vaan selitellä (itselleni) minkä takia 'La Jopo Nostra' -reissun suunnittelu on tässä viime aikoina ollut hieman taka-alalla.
Nyt kuitenkin aikaa starttiin on n. puolitoista kuukautta, ja pitänee ruveta siirtämään katseita tähänkin koitokseen.
Tai mitäänhän ei pidä, vaan teen sen täysin omasta ambitiostani. Voisin väittää, että vuodenvaihteen koettelemusten johdosta draivi testata omia rajojani on entistäkin kovempi, ja että vain neurologin totaalinen tuomio reissulle voi mieltäni sen toteuttamisesta horjuttaa. Niin... ja siis toteuttamisestahan ei ole lopulta mitään takeita, mutta yritetään... yritetään.
Eli kuten aiemmin oli suunniteltukin, käännän 1.4.2015 Jopo Cruiserini keulan kohti etelää, tarkoituksenani saavuttaa Italian Sisilia viimeistään 40 vuorokauden kuluttua. Suurempia paineita en jaksa asiasta enää näillä vuosirenkailla ottaa. Jos lipsahtaa päivän pitkäks, niin antaa lipsua. Ja jos jere loppuu reisistä jo Latviassa, niin sieltäkin pääsee aina maitojunalla takaisin.
Hienoa tässä hommassa on kuitenkin mahdollisuus päästä haastamaan itseään. Uskon edelleen olevani sen verran kova jätkä, että pieni kirraus reisissä ei saa vielä lannistumaan mielen tahtoon luovuttaa, ja että tämä reissu on täysin mahdollista toteuttaa. Mutta asiahan tulee toteen sitten kun hyppää fillarin selkään, ja lähtee sotkemaan kohti uusia seikkailuja. Etukäteenhän kartalle voi piirtää reitin vaikka maailman ympäri, mutta homma ei etene senttiäkään ennenkuin fillarin kammet alkavat pyöriä.
Jännitysmomenttia reissuun lisää omalta osaltani se tosiasia, että lähden tien päälle kodittomana ja nykyiset duunitkin jättäneenä. Ajatuksena tässä on, että ei ole hirveästi ajatusta. Ehkäpä itsekseen vietetyt tunnit saavat oivaltamaan jotain uutta. Tai sitten ei.
No, onneksi palatessani on kevät jo sen verran pitkällä, että veneen alla ei tule kauhean kylmä. Ja ilman duuneja on aikaa sitten toimittaa vaikka tyhjää jos niikseen tulee (Valitettavasti tyhjäntoimittamisen liksalla saanee kaupasta ostettua vain eioota).
Hyvää kevään odotusta ja peace!
