Hyökkäys Varsovaan

Rajan tuntumassa nukutun yön jälkeen oli aika lähteä tutkailemaan, mitä Puolalla olisi meikäläiselle annettavaa. Iso maa on ainakin kyseessä, joten sitä ei silpaistaisi niinkään päivässä läpi. Lähinnä viikon verran olin Puolan lävistämiseen ajatellut kuluvan, mutta katsotaanpa sitten miten tässä käy.

"Pako Liettuasta" oli käynyt niin kovasti voimille, että seuraavan päivän olin kaavaillut rullailevani mukavasti sen verran kuin tuntuu. Vähän armoa pitää antaa itselleen, vaikka tällaisessa reissussa siihen ei ole paljoa varaa.
Intuitiivisesti 50 kilometrin päässä sijaitseva Augustów kuulosti mukavalta pikkukaupungilta viettää seuraava yö. Ja mikä parasta, olisi se sopivan etäisyyden päässä. Päivä menikin mukavasti ilman suurempia kiristyksiä reisissä, tai päässäkään.
Suwalkin kaupungissa matkan varrella vierähti taas tovi vegeruokaa etsiessäni. Ei ole kovin helppo tehtävä maissa, jossa kaikessa on sisällä makkara. Tai jos ei ole, niin se on kääritty pekoniin. Eksoottinen mozzarellasämpylä ranskalaisilla valikoitui kuitenkin päivällisekseni ostoskeskuksen lounasravintolassa. Edes paikallisen McDonaldsin listoille ei ollut eksynyt kasvisvaihtoehtoja, kuten kotosuomessa.
No se siitä. 50 kilometrin matkalle nyt ei paljoa tarvitse tankatakaan. Augustówin kanavakaupunki siintelikin jo ennen pitkää etutontissa. Kaunis mesta kuten olin arvellutkin. Kanavan ympärille rakentunut kaupunki. Vähän niinkuin Vääksy, muttei sinne päinkään. Isompi ja pikkasen vanhempi.
Ainoa päivän aikana painanut asia oli naurettava tuuli, joka jatkoi tuivertamistaan suoraan päin lärviä. Ja jos ei tuullut suoraan kohti, tuuli etuoikealta painaen meikäläistä rekkojen alle.

Puolan puolella alkoi katolisuus ja uskonto heti näkymään voimakkaasti. Jokaisen pienimmänkin kylän näyttävin rakennus oli kirkko, ja tien varrelle alkoi ilmestyä muistomerkkejä liikenteessä kaatuneiden muistoksi. Aikalailla paljon niitä siellä pientareilla töröttikin. Antoi aihetta epäillä puolalaisen liikenteen turvallisuutta. Mutta rapatessahan aina roiskuu (ja raiskatessa ropisee -U.Turhapuro-).  Ja liikennettä kun on paljon, niin sattuu osumiakin.

Torstaina oli luvassa noin 110 kilometrin lenkki välillä Augustów-Lomza. Tästä kehkeytyi lopulta varsinainen Via Dolorosa. Älytön tuuli jatkoi puhaltamistaan vastaan entistäkin kovemmin, ja matkanteko tuntui muutenkin tukkoiselta.
Reisissä kun rupeaa painamaan, ja puhurin takia hommasta tulee vielä tuplaten raskaampaa, ei paljon jaksa naurattaa. Pyöräilyn riemu on silloin ikäänkuin melkolailla kaukana. Sen jälkeen mieli rupeaa keskittymään määränpäähän ja jäljellä oleviin kilometreihin, ja hommasta tulee vielä henkisestikin huomattavasti rankempi pyristys.
Muutenkin kaikki tuntui menevän ns. napin ohi. Ketjut lähti matkalla noin 10 kertaa, ja pyöräni mittari jäi ensimmäisenä "spoils of warina" matkalle, kun piuha sotkeutui pinnojen väliin ja pinnaan kiinnitettävä anturi lensi jonnekin matkan varrelle. No, eipähän tarvinut enää kilometrejä kyttäillä.
Tähän väliin meni arviolta 9 tuntia, joka on huomattavan paljon tällaiselle välille. Taisin itkunkin tirauttaa jossain välissä. Vanha totuus kuitenkin osoittautui todeksi tässäkin: kun tekee, pääsee perille. Lopulta laskettelin huomattavia alamäkiä pitkin Lomzan kaupunkiin ajatellen, että huomenna mäet on sitten edessä toiseen suuntaan. Ei haitannut. Kunhan tässä vaan saisi itsensä horisontaaliin tasoon toviksi.

Perjantain urakka oli Lomza-Varsova. Matkaa Googlemaps näytti välille n. 150 kilometriä. Arvelin kuitenkin loppumatkasta parinkymmenen kilometrin ajan olevan esikaupunkialueita, ja näinollen vähän kevyempää matkantekoa pyöräteitä pitkin. Oikein visioitu.
Aamutoimikseni siirsin Jopon takapyörää hieman taaemmaksi, jotta ketjut olisivat taas kireämmällä. Tämä toimikin oikein hyvin, ja polkeminen oli taas kevyempää.
Aluksi kinttupolkua, Ostrow Mazowiecan kaupungista eteenpäin paluu E67:lle, ja matka jatkuikin oikein moottoritietä pitkin. Siellä oli välillä vähän yksinäinen olo, mutta toisaalta tien piennar oli leveämpi, ja asfaltti ainakin oli tasaista. Kertaalleen poliisit tulivan jotain kyselemään ja viittoilivat vieressä kulkevalle kylätielle. En tiedä olisiko motarilla fillarointi ollut kiellettyä, mutta he eivät puhuneet englantia, enkä minä puolaa, joten jäimme täysin tietämättömiksi toistemme ajatuksista. Toisaalta en myöskään joutunut vankilaan jatkaessani matkaani valtaväylää pitkin, joten mihinkään äärimmäiseen rikokseen en tainnut kuitenkaan syyllistyä.
Viimeiset (ainakin) 20 kilometriä taittui esikaupunkeja lävistäessäni, ja pyörätietkin olivat (osittain) puolalaista standardia korkeammat. Tämä tosin vaihteli. Välillä oli hyvää asfalttia, valillä taas routineita betonilaattoja, jotka tuntuvat kovastikin olevan muodissa Puolan maalla. Keskustaa en vielä nähnytkään, kun navigaattori vei majapaikkaani kulkematta lähtöruudun kautta, mutta ajattelin joka tapauksessa mennä lauantaisena vapaapäivänäni kaupunkia pällistelemään, joten ehtiihän sitä.

Tämä väli meni huomattavasti edellistä mukavammin. Tuulet olivat tyyntyneet hieman, ja keli senkuin jatkoi lämpenemistään. Mielikin oli tasaantunut, ja se vaikuttaa paljon matkan mielekkyyteen. Ei tänne ollut alun perinkään tarkoitus lähteä hampaat irvessä joitain päämääriä tavoittelemaan. Vaan ajelemaan kohti Sisiliaa niin pitkään kuin äijä ja/tai pyörä kestää. Nyt ollaan taas lähempänä sitä. Rallatellen...