Kevät alkaa olemaan jo pitkällä. Sen huomaa siitä kun nurmikko ja kasvit alkavat jo pikkuhiljaa näyttämään vihreäänsä, ja pientäkin lumisadetta kutsutaan takatalveksi. Henkilökohtaisemmalla tasolla suurin kevään merkki on se, kun konditionaalit rupeaa tippumaan ajatellessa omia kevään haasteitani. Viikon päästä jo mennään!
Tosiaan puhe ja ajatusmuoto fillariretken ympärillä on vaihtunut. Enää ei tunnu luontevalta puhua että "pitäisi" ja "olisi", vaan pian mennään eikä meinata.
Homma rupeaa konkretisoitumaan. Eikä se tunnu missään nimessä pelottavalta tai ahdistavalta, vaan enenevässä määrin hienolta tilaisuudelta kierrellä ruohonjuuritasolla vähän muutakin kuin Tahkoa. Nuppini sisällä koko projekti on myös ruvennut tuntumaan vähän pienemmältä kuin mitä se kuukausien takaa katsottuna olikaan. Eihän tässä nyt tosiaan isommasta asiasta ole kyse, kuin jannu fillarin selkään, ja katsotaan mihin mikäkin tie äijää kuljettaa. Aika paineeton tilanne loppupelissä.
Ainoa vähän tilannetta kaivertava asia on tietysti se, että jäähän tänne itselleni tärkeitä ihmisiä joita ehtii jo tuossa reilun kuukaudenkin aikana ikävöimään. Etunenässä tietysti omat lapset. Mutta ehkäpä irtiotto oravanpyörästä ja aika kelailla asioita tien päällä on asia, joka lopulta hyödyttää kaikkia osapuolia. Ehjänä reissuun, ehjempänä takaisin jne.
Konkretiaa on nyt kuitenkin se, että lauttamatka Tallinnaan on varattu, ja meikäläisellä on 1.4 klo 18:30 asti aikaa hoitaa itseni Lahesta satamaan.
Ja niille mukanokkelille tiedustelijoille tiedoksi jo etukäteen, etten aio polkea laivamatkalla autokantta ympäri taikka rehkiä kuntopyörällä sitä aikaa kun paatti ui hesasta etelänaapuriin. Ei, meinasin ottaa ihan lunkisti, niinku osaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti