Merkkipäiviä ja sihijuomaa

Eilen minulla oli merkkipäivä.
Siitä on nyt tasan puoli vuotta kun jäin työttömäksi. En uskonut luovani uraa tällä saralla painaessani oven takanani kiinni edellisessä työpaikassani, mutta kuusi kuukautta on kuitenkin siis vierähtänyt uuden "työnantajan" leivissä.
Kelan leipä on melkoisen kapea, mutta toisaalta myös hyvin antoisa kun siihen osaa oikein suhtautua. Nykyisessä työssäni työttömänä työnhakijana minulla on ollut runsaasti aikaa tehdä sellaisia asioita jotka minua oikeasti kiinnostaa, ja pohtia hieman elämäni linjoja uusiksi.

Edelleenkin. Työttömyydessä noin ylipäänsä on se vaara, että sen pitkittyessä turhautuu ja tuskastuu toimettomuuteensa. Varsinkin jos työttömyys uhkaa toimeentulemista yhteiskunnan rattaissa ja markkinatalouden puristuksissa. Tällainen tilanne altistaa varmasti vajoamaan syvemmällekin synkkyyteen, mikäli sellaiseen on taipuvainen eikä omaa itse kykyä pitää itseään aktiivisena. Kukaan ei tule nostamaan aamulla sängystä, ja syyt laittaa kello soimaan pitää keksiä itse. Työttömyydestä löytää varmasti itselleen tekosyyn rämpiä mielensä syövereihin, ja pysyttäytyä siellä. Toisaalta taas, jos tekee parhaansa tilanteensa muuttamiseksi ja kohentamiseksi, niin ei voi kuin vain hyväksyä vallitsevat tosiasiat. Se usein helpottaa. Se ei tuo leveyttä tilinauhaan, mutta se helpottaa.

Tässä puolen vuoden aikana olen ihmetellyt työvoimatoimiston roolia tämän maan tiukassa työttömyyskurimuksessa.
En ole ennen ollut kyseisen instanssin kanssa juurikaan tekemisissä, mutta tässäkään tilanteessa en koe saaneeni minkäänlaista apua tai tukea tuolta suunnalta.
Paikallinen konttorimmekin tuntuu olevan täynnä paperinippujaan kahistelevia virkailijoita, joiden ensisijaisesta tehtävästä ei liene heillä itselläkään selvyyttä. En sano tätä millään pahalla, ihmettelen vaan.
Minulle soitettiin sieltä kesällä, ja kysyttiin puhelimitse tilanteestani. Puhelun päätteeksi ilmoitettiin, ettei minun kannata paikan päällä näyttäytyä mikäli en erityisesti koe siihen tarvetta.
Syssymmällä halusin kuitenkin tietoa erilaisista vaihtoehdoista joita minulla tilanteessa olisi. Huomasin myös, että puhelimessa antamani tiedot oli merkitty rekisteriini täysin virheellisesti, joten halusin henkilökohtaisen tapaamisen työvoimaneuvojan (vai mikä lienee titteli?) kanssa.
Tapaaminen kyseisen kummelihahmon kanssa toi kuitenkin itselleni vain yhden lisäkysymyksen: Miksi minä olen työttömänä, ja tämä tosielämän heikkihela viettää aikaansa lämpimässä toimistossa saaden siitä vielä luultavasti taloudellista korvaustakin?
Sain sieltä varattua ajan tuon laitoksen paikalliselle psykologille, joka olikin jo järkevämpi tapaaminen. Harmi että aikani tuolla meni niiden tietojen hankkimiseen, joita olin ensimmäisellä reissulla lähtenyt hakemaan. Olisin nimittäin mielelläni keskustellut tuolla myös pääni sisällöstä.

Erään muusikonretkun kanssa pohdittiin torikahvilassa tämänhetkisiä toiveammattejamme. Ei vilissyt jutuissamme lääkäreitä, valkokauluksisia virkamiehiä tai ahnaita bisnesmulkkuja.
Huomattiin myöskin, että kummankaan toiveammateissa ei tulotaso pääsisi äitymään kovin suureksi. Toisaalta taas työt eivät myöskään sitoisi käsiä liiaksi muulta elämältä ja sinne keskittyviltä ambitioilta.
Ystäväni mainitsi toiveammatikseen jakeluauton kuljettajan, ja itse mainitsin postinkantajan.

Jos ei voi löytää niin mielekästä hommaa itselleen, josta saa muutakin kuin kuukausittaisen muistutuksen sen mielekkyydestä tiliotteeseensa, niin on kai parempi pitää työnkuva sen verran yksinkertaisena, ettei se häiritse oikeata elämää.
Mutta tämä onkin vasta suunnitelma B syystä että...

Ajattelin kuitenkin kokeilla vielä toista polkua. Ilmoittauduin opintojen pariin, ja kevääseen saakka olisi ohjelmistossa opintopisteiden kartuttamista valitsemillani aihealueilla. Ja siitä sitten eteenpäin mikäli homma tuntuu mielekkäältä.
Joten nyt kynät teräväksi, pakataan reppu ja opettajalle omppu. Ehkäpä pääsen jopa heittämään yläfemmat koulun käytävillä Brandon Walshin kanssa, kuka tietää? Näinköhän tästäkin jannusta leivotaan vielä viisas?
Jos ei, niin postinjakajiakin aina tarvitaan.

Mutta hei muuten! Itseni olisi siis myös elettävä, muuten opiskeluni menevät kovasti hukkaan. Opintoni mahdollistavat myös työnteon täysipainoisesti, joten edelleenkin olen valmis tarttumaan hanakasti toimeen mikäli jollakulla on jotain työtä tarjolla. wink wink. Nykymaailman meiningin mukaisesti teen rahasta mitä vaan.

Puolvuotis -juhlapäivän kunniaksi korkkasin muuten sihijuoman. Tapahtuman luonteeseen hyvin epäsopivasti 'holittoman tosin. Mitään suurempaa vastaanottoa minulla ei ollut, oli sen verran kiireinen päivä olla työtön.

Tarinan opetus: Parempi aiemmin kuin myöhään, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Ja kuka edes määrittelee mikä on myöhään?