Polkupyörän eläkevuodet Sisiliassa

Sain perjantaina sähköpostia Italiasta (kuvassa). Viestin lähettäjänä oli se nuorukainen, jolle toukokuussa luovutin Jopo Cruiserini Palermossa. Kaveri oli onkinut sähköpostiosoitteeni majapaikastani, ja vaikutti lähettämänsä viestin perusteella olevan edelleen kovasti innoissaan fillaristaan.

Näinhän sen piti mennäkin. Pääasiallisena tavoitteenahan oli löytää pyörälle hyvä koti. Sellainen uusi kuljettaja, joka antaisi menopelille vielä lukuisia kilometrejä, eikä heivaisi sitä roskikseen heti seuraavassa kadunkulmassa.
Tai enhän minä siinä hetkessä mitään kummempia tavoitteita ajatellut, kunhan luovutin polkupyörän randomilla valitulle kulkijalle. Sellaiselle, joka näytti tuon kyseisen fillarin näköiseltä henkilöltä.

Intuitiollakin voi siis natsata kohdalleen. Ehkä hyvin usein natsaakin, vaikka meidän järjen äänemme haluaakin ottaa kunniaa monista sellaisista asioista joissa sille ei sitä kuuluisi. Toisaalta taitaa olla myös niin, että vain juuri "järkevä mielemme" ylipäänsä hamuaa sitä kunniaa. Kun menee tunteen mukaan, ei itsekeskeisillä arvoilla ole niinkään väliä.
Järkevät päätökset eivät aina siinä hetkessä ole niitä viisaimpia, mutta ehkäpä niistä monien viisaus paljastuu vasta ajan myötä.

Joka tapauksessa nyt näyttäisi siltä, että ex-fillarillani on luvassa makoisat eläkevuodet Sisiliassa.
Ehkä menen itse joskus perässä, ajattelen ainakin nyt, kun juuri talviaikaan siirtynyt Suomi valmistautuu uuteen horros-sesonkiin.