Tieto lisää tuskaa

Täytyy alkuun tunnustaa, etten ole seurannut uutisia koko kesänä. Telkkari on pysynyt kiinni, lehdet jääneet pläräämättä ja radion aamushow't kuuntelematta. Kaiken kukkuraksi kun tuossa tovi sitten vielä kokeiluluontoisesti jätin facebookin tietovirran klikkikoukkuineen, voin sanoa että tietämykseni ison pahan maailman viimeaikaisista tapahtumista lähentelee tokaluokkalaisen poikani tasoa. Itseasiassa varmaan hänkin tietää enemmän siitä, mitä pahaa kreikkalaiset ovat kesän aikana tehneet, miksi pitää suvaita tai olla suvaitsematta, mikä on Isis tai miksi milloinkin lakkoillaan?

Ei minulla ole mitään varsinaista uutisboikottia päällä, enkä yritä kieltää uutisissa juutattavan negatiivisen paskan olemassaoloa maailmassa. En vaan yksinkertaisesti ole kokenut tarpeelliseksi seurata maailman meininkejä. En halua yksityiskohtaista tietoa nälänhädistä, sodista, talousongelmista tai muista katastrofeista. Voin olla huolissani maailman epäkohdista ilman spesifimpääkin faktaa niistä.

Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Sitä en osaa sanoa todeksi tai epätodeksi. Sen kuitenkin tiedän, että tietämättömyyteni maailman asiosta ei saa minua kokemaan itseäni yhtään vähäisempänä ihmisenä kuin aiemminkaan. Sen sijaan koen että kun näkemättä ja kuulematta jää roppakaupalla negatiivista huttua, jää myös sen tuoma painolasti uupumaan harteiltani. En toki tarkoita, että yksittäisen ihmisen pitäisikään kantaa koko maailman murheita harteillaan, mutta lähestymiskulma kaikkiin tapahtumiin ja uutisoitaviin aiheisiin on niin negatiivinen, että kyllä siitä aina vähän harmaata tarttuu kuulijaan vaikkei siinä erityisemmin piehtaroisikaan. Ja pitää muistaa, että mitään uutisia ei kannata ottaa vastaan kritiikittä. Näkökulmat ovat aina jonkun esittämiä. En haluaisi mistään salaliittoteorioista paasata, mutta jokuhan meitä noiden uutistenkin välityksellä pitää otteessaan.

Maailma on pienentynyt viime vuosikymmeninä hurjasti, kun erilaiset viestintävälineet ovat kehittyneet. Tietoa saa välitettyä maapallon toiselta laidalta toiselle yhdellä napin painalluksella, ja halutessaan voi maapallon ympäri lentää parissa vuorokaudessa. Mutta missä vaiheessa on sanottu, että ihmisen pitää tietää ja imuroida itseensä kaikki maailman huolet ja murheet? Auttaako se maapallon toisella puolella sodassa kuolleiden ihmisten omaisia, jos minä tiedän kuinka monta henkeä sota on vaatinut ja näen videokuvaa heistä rämpimässä pommitetuissa raunioissa? Eipä varmasti.

Itse asiassa olen huomannut, että kun en ole ottanut vastaan uutisia ja ympäristöni jossa luovin on ikäänkuin supistunut, minulla on jäänyt enemmän energiaa ja voimavaroja keskittyä niihin lähellä tapahtuviin asioihin, ja jeesata oikeasti sellaisia ihmisiä joiden elämään voin suoranaisesti vaikuttaa.

Loppupelissä sama paskahan täälläkin on vallalla kuin monissa uutisten vakiomaissa: Ahneus, egosentrisyys ja pätemisen sekä poliittisen peniksenmittailun tarve hallitsee kuvaa. Pienemmässä mittakaavassa ehkä. Ja täällä ihmisten tukirangat eivät ehkä ole niin helposti katkottavissa kuin monissa muissa maailman kolkissa. Sen takia kilpi on pysynyt kiiltävänä, ja ihmiset hymyilevät vielä tarvittaessa.

Vai pitäisikö sittenkin olla huolissaan asioista joihin ei voi vaikuttaa vaikka haluaisikin? Auttaako jeesustelu torikahvilassa tai sosiaalisessa mediassa ihmisiä, joista uutisissa puhutaan? Saako synninpäästön heittämällä pari kymppiä vuodessa hyväntekeväisyysjärjestön vallan rattaiden voiteluun. Ja onko ulkomaille tarjottu hyväntekeväisyys sittenkin lopulta vähän kuin länsimaisen lääketieteen tarjoama burana särkyyn? Johtuuko köyhyys ja nälänhätä köyhyydestä ja nälänhädästä?

Minä en tiedä, ehkä joskus tiedän.


Vinnie Paz f. Block McCloud - End Of Days