Kiireetön kesä 2015

Kiireettömyys on aika upea olotila. Omaksi onnekseni sain viettää pian syksyn tieltä väistyvän suven 2015 vapaana kiireestä. Meni se tosin myös taloudellisesti hieman laihoissa merkeissä, mutta pieni vyön kiristely on halpa hinta siitä, jos samassa rytäkässä on onnistunut hieman murtamaan kiireen illuusiota mielessään.

Sitähän se kiire kaiketi on? Keksitty ja oman pään sisällä luotu homma, asennekysymys. Mitään konkreettista tai käsinkosketeltavaa kiirettähän ei varsinaisesti ole olemassakaan. Se ei kävele vastaan työpaikan käytävällä, eikä se aja kyljestä sisään risteyksessä.
Kiire luodaan korvien väliin joko omalla toiminnalla tai toimimatta jättämisellä, tai sitten se syntyy itsestä riippumattomista syistä. Usein kuitenkin kiireisenä autossa rattia hakatessa kannattaa syyllistä etsiä ennemmin sieltä peruutuspeilistä, kuin väärin vaihtuvista liikennevaloista tai neljän ruuhkista.
Kiirehän on myös hyvin yleinen tekosyy olla tekemättä asioita. Aika useassa keskustelussa kuulee jossain välissä mainittavan, kuinka on kiire. Jotkut ihmiset kulkevat ympäriinsä hokien kuinka jatkuva kiire pitää otteessaan. Kyllä se kiire pian mielen valtaakin kun sitä tarpeeksi jaksaa hokea.

Kannattaa muistaa, että useimmiten kiire on valinta, ja sille on siten siis vaihtoehto. Kyse on pitkälti siitä miten asioita elämässään arvottaa. Jos myöhästyt naapurin Ritvan 50-vuotisjuhlista sen takia, että olet hörpännyt Jussin kanssa vielä toisenkin kupin kahvia, on vaihtoehto ollut olemassa.
Jos taas juokset työpaikalla päättömänä paperipinot lentäen ja avaimet hukassa, on sillekin vaihtoehto. Se, että omienkin empiiristen havaintojeni mukaan ajat ovat laihat, ja työpaikat kiven alla, ei kuitenkaan poista tuon vaihtoehdon olemassaoloa. Jos annat tirehtöörien kasata harteillesi vastuita, ja suostut tekemään enemmän kuin ehdit, olet valintasi tehnyt. Tuomiosta ei voi valittaa. Olet sen hyväksynyt arvottamalla taloudellisen yltäkylläisyyden havittelemisen oman henkisen hyvinvointisi edelle.

Joskus taas kiireen tunne iskee päälle, kun auto ei starttaa tai lento on myöhässä. Tai muuten vaan stressimittari alkaa kohota punaiselle sellaisista syistä joihin et itse voi vaikuttaa. Silloin ei auta kuin tehdä mitä voitavissa on, mutta hyväksyä itsestään riippumattomat syyt sellaisinaan. Se oikeasti helpottaa.
Usein jo asioiden laittaminen mittasuhteeseen jeesaa tilanteessa. Mikä on oikeasti niin tärkeää, että sen takia kannattaa panikoida ja laskea huomattavasti valmiuttaan toimia tehokkaasti?

Asioiden hyväksyminen on muutenkin aika hyvä ohjenuora elämään. Kaikesta tulee paljon mutkattomampaa kun hyväksyy asiat, tilanteet, itsensä ja muut ihmiset sellaisena kuin ne ovat. En tarkoita sillä sitä, että pitäisi jäädä killumaan tuuliajolle elämän vietäväksi, kun asiat vain nyt sattuvat olemaan näin.
Tee parhaasi asioissa joihin pystyt vaikuttamaan, ja nollaa negatiivinen vire hyväksymällä asiat joihin et pysty vaikuttamaan. Turha nillittäminen syö miestä rotan lailla.
Hyväksymisestä ja sen tärkeydestä elämässä saisi jo ihan oman lukunsa. Ehkäpä sellainen joskus vielä syntyykin.

Tietysti tässä kaikessa nousee esille sellainen ajatus, että helppohan se on työttömän retkun sieltä torikahvilasta huudella mukaviisaita ajatuksiaan kiireestä ja kiireettömyydestä.
Niin onkin.
Nämä nyt ovat vain ajatuksia, joita on enenevässä määrin pyöritellyt, kun ollaan päästy lähemmäs syksyä, ja ihmisten askeleet alkavat nopeutua kaupungin vilinässä.

Muistetaahan ottaa lunkisti, mut ei liian lunkisti että pysytään pystyssä.