Kotiinpaluu (Lahti on aina Lahti)

Kyllä siinä paluumatkalla meinasi pahimmillaan hiipiä ahistus selkärankaa pitkin liian ylös, mutta onneksi se jäi tuohon lapaluiden tasolle möllimään, ja lopulta ajokorttikin oli tarpeeksi siivittämään meikäläisen Suomen kamaralle. Kaikilla muilla tahoilla tuntui homma olevan ns. eurooppalaisella tasolla, mutta yllättäen italialainen Alitalia yhtiö, joka operoi Palermo-Rooma -välin, osoittautui kovin kankeaksi tapaukseksi.
Loppu kuitenkin hyvin, ja hieman puolenyön jälkeen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ilmojen halki taivaltaneen pötkön renkaat osuivat kiitorataan Vantaalla. Voittaja!

Tähän väliin täytyy langettaa kiitokset Suomen konsulaatille Roomassa, ja Äidilleni, jotka jeesasivat ja konsultoivat minua tässä kiperässä tilanteessa.

Maanantaina pääsin jo treffaamaan itselleni tärkeitä tyyppejä, ja tallustelemaan itselleni tärkeän pikkukaupungin katuja, ja se tunne kertoi kaiken. Tuntui kuin olisin palannut jonnekin jonne todella kuulun. Vaikka reissuni oli kestänyt vain reilun kuukauden päivät, oli fiilis kuin olisin ollut poissa aivan liian kauan.
Ehkä se johtui siitä, että hyvin alkeellisella tavalla matkatessa aika jotenkin tuntui paljon pidemmältä kuin normaalisti. Siksi oli jotenkin käsittämätöntä, että olin ollut muualla vain kuukauden.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin tuntemukset kotiin palatessa olivat tärkeä indikaatio retken onnistumisesta. Ne kertoivat että tämä todellakin on koti (ihan kuin siinä olisi ollut pitkään aikaan mitään epäselvää). Ei ehkä niin suuri, pramea tai pitkällä historialla varustettu kuin moni muu paikka, mutta tää on mun Lahti!

Osalleni tähän hetkeen osuneet työttömyys ja kodittomuus voisivat tietysti paluun hetkellä hirvittää, mikäli osaisi stressata tällaisista isossa kuvassa häviävän pienistä ongelmista. Onnekseni omat harmaat hiukseni johtuvat kuitenkin jostain muusta kuin stressaamisesta. (Mistäköhän se muuten johtuu? Onko väriaine yksinkertaisesti loppu?)
Tietysti pitkässä juoksussa voi toimettomuus ruveta syömään rotan lailla, ja muiden sohvissa luuhaaminen myös, mutta eiköhän tässä jotain keksitä niin kuin ennenkin. Voi muuten natsatakin. En ole nimittäin ikäni puolesta enää epäseksikäs työmarkkinoilla: sen lisäksi että erosin vuodenvaihteen tietämillä länsimaisesta lääketieteestä ja kirkosta, erosin hiljattain myös iästä.

No aikahan sen sitten näyttää mihin päin laiva lähtee lipumaan. Luultavimmin hyvillä tuulilla kohti onnellisia satamia.
Sitä odotellessa: mukavaa viikonloppua kaikille!